Raiskaa ne ruotsalaisetkin. Ainakin muuan Andreas Holm, jolla pullotti puntissa hyvin erikoisella tavalla.
Ruotsi
Tutkimus: Yli puolet Ruotsin maahantulijoista saa sosiaalitukia
Ruotsin kokoomuksen eli moderaattipuolueen teettämän tutkimusraportin mukaan vuonna 2019 noin puolet maahanmuuttajista eli lukumääräisesti 675 000 henkilöä sai pääasiallisena elantonaan sosiaalitukia.
Ilmava riisi muuttui raiskaukseksi
Muuan ruotsalainen nainen ystävystyi 24-vuotiaan intialaisen miehen kanssa. Mitään syvällisempää ei tapahtunut, he olivat lähinnä ystäviä ja tapaamiset tapahtuivat kaupungilla.
Uppsalassa isonpuoleinen murto – tuhansia kelloja saaliiksi
Uppsalassa tehtiin viikonlopun aikana vanhan ajan perinteinen murtovarkaus, jossa saaliiksi saatiin tuhansia kelloja yhteisarvoltaan yli miljoona kruunua.
Rinkebyn läheisyys laskee Ursvikin asuntojen hintoja
Tukholman rajanaapurikunta Sundbyberg on joutunut kummallisen ongelman eteen. Uudessa kaupunginosassa Stora Ursvikissa asuntojen hinnat laskevat eikä asuntokauppa käy muutenkaan kuten oli odotettu.
Afgaanit ovat ajautuneet täysin yhteiskunnan ulkopuolelle ja aiheuttavat yhteiskuntaongelman
Afgaaneista voi tulla vaarallinen yhteiskunnallinen ongelma. Tällä hetkellä vajaa 5 000 afgaania odottaa koneen tankkausta ja toiset 5 000 afgaania odottaa, että väliaikainen oleskelulupa menee näillä näppäimillä umpeen.
Valtamedian uusi kikka-kakkonen
Ruotsalaiset valtamediat ovat keksineet taas uuden mielenkiintoisen tavan kertoa asioista siten, että niistä ei kerrota mitään. Tällä kertaa taikasana on: opiskelija.
Halmstadissa hikinen tiistai-ilta: liekkejä ja kuolemaa
Ruotsin länsirannikolla Halmstadissa oli taas eilen illalla sellaista menoa, että apuun tarvittiin palokuntaa, poliisia, sairaanhoitajia ja – viimeisenä paikalle kutsuttiin mustalla Ikkuna-Volvolla hissukseen ajeleva Mononen.
Afgaanipariskunta vangittiin epäiltynä terrori-iskun valmistelusta
Tukholman käräjäoikeus vangitsi maanantaina afganistanilaisen 25-vuotiaan pariskunnan epäiltynä terrori-iskun valmistelusta. Syyttäjän mukaan isku oli suunniteltu tapahtuvan jossain Tukholman alueella.
Syyrialaiset raiskasivat naisen kahdesti kahdessa eri paikassa
Syyrialaisveljeksillä pullotti puntissa siihen malliin, että naista piti saada. Ja kun oltiin hyviä kavereita, niin sanontakin jo kuuluu, että kaverille kans.









