Filipstadista tuli pari jaksoa ja nyt viimeinen. Miltä Filipstadissa näyttää nykyään kun liki vuosikymmenen kestävä ”kokeilu” on saanut huomiota vähän siellä sun täällä?
Ruotsi
Filipstad – kunta joka nousi pakolaisten myötä, ja romahti, osa 2
Jaoin Filipstadista kertovan jutun kahteen osaan, että yhdestä artikkelista ei tulisi tolkuttoman pitkä. Tämä toinen osa kertoo mitä ongelmia suuret vokit aiheuttivat.
SVT kutsui pääsiäistudioon radikaali imaamin puhumaan pääsiäisestä
Ruotsin yleisradioyhtiö SVT piti pääsiäisenä perinteisen ”pyhästudion”, jonne oli kutsuttu imaami keskustelemaan pääsiäisestä.
Filipstad – kunta joka nousi pakolaisten myötä, ja romahti
Filipstadin kaupunki nousee aina silloin tällöin esille esimerkkinä maahanmuutosta johtuvana katastrofikaupunkina. Asia ei ole kuitenkaan mikään uusi.
Tukholmassa hurja meno, kahdelle löysä etukeno
Tukholman Kistassa pistettiin tänään parasta, tai sanotaanko niin, että yritykseksihän se kuitenkin jäi. Kaksi saatiin kuitenkin sairaalaan.
Turvapaikka-aktivistit etsivät suojateilleen epätoivoisesti töitä
Ruotsalaisten turvapaikka-aktivistien sosiaalisten medioiden puuhakerhoissa huudetaan hoosiannaa. Jokainen keksii pää sauhuten keinoja miten juuri oma kultapallero saisi sen elinikäisen oleskeluluvan.
Solnan hautausmaakiduttajille pienet vankeustuomiot
Solnan hautausmaakidutus saatiin eilen päätökseen, kun Svean hovioikues vahvisti kahden ulkomaalaisen tuomiot tapauksen tiimoilta.
Hallituskanslian asevarkauden tutkinnat lopetetaan
Ruotsin eduskuntatalon alaisuudessa olevasta hallituskansliasta varastettiin vuoden 2019 aikana ainakin kolmessa eri yhteydessä aseita.
Pelastakaa lapset: Ruotsi ei tee kaikkeaan saadakseen isis-naisia Ruotsiin
Ruotsin hallitus saa kovaa kritiikkiä Pelastakaa lapset-järjestöltä. Organisaation mukaan Ruotsi ei tee kaikkeaan saadakseen isis-leireillä olevia Ruotsin kansalaisia takaisin kotiin.
Göteborgissa iso murhaoikeudenkäynti, 16 uusruotsalaista syytteessä
Göteborgissa aloitellaan juuri suurta oikeudenkäyntirypästä, jossa pääjuttuna on 3.5.2020 Gammelstadissa tehty palkkamurha.









