Viime marraskuun 11. päivä räjäytettiin pommi göteborgilaisen lääkärivastaanoton aulassa. Räjähdyksessä loukkaantui vakavasti 85- ja 40-vuotiaat naiset.
Ruotsi
Solnan eilistä murhauhria yritettiin tappaa jo viikko sitten
Pieni korjaus aikaisempaan Solnan eilisestä murhasta kertovaan juttuun. Solnassa siis ammuttiin eilen parikymppinen nuorukainen hengiltä. Tapahtuman syvempi tausta on seuraava:
Uddevallassa useita puukotuksia
Uddevallassa tapahtui tiistai-iltana hyvin merkillinen väkivallan tekojen sarja, joissa kuoli yksi henkilö ja yksi loukkaantui vakavasti puukon iskuihin.
Sandvikenin kunta onnistui työllistämään työttömiä ulkomaalaisia
Viime syksynä tuotiin ilmoille ilouutinen, että Sandvikenin kunta oli onnistunut kääntämään 10 vuotta jatkuneen ulkomaalaissyntyisten henkilöiden lisääntyvän työttömyyden laskusuuntaiseksi.
Solnan gangstereilla meneillään murhaviikko
Mikäpä voisi olla mukavampi tapa kuolla kuin tulla ammutuksi kaulaan, kaatua lumihankeen ja siinä korista ja yrittää epätoivoisesti tukkia kaulavaltimosta pulppuavaa verta.
Autenttista filmikuvaa vain Pt-mediassa: Helsingborgissa jättimäinen katusota
Helsingborgissa saatiin maanantai-ilta taputeltua pakettiin reippailla ampujaisilla, olletikin, että ainakin osan osallistujista pitäisi ikänsä puolesta harrastaa mieluummin puukäsitöitä ja arkun rakentamista kuin leikkiä katugangsteria.
Stefan Löfven: Sossut ja vihreät ovat tehneet Ruotsista paremman maan
Ruotsin pääministeri Stefan Löfven loihe lausumaan Instagramissa, että hänen puolueensa Sosiaalidemokraatit yhdessä vihreiden kanssa ovat tehneet Ruotsista paremman maan.
Rinkebyn yllä leijunut käryn lähde selvisi
Rinkebyn ympäristössä muutaman viikon leijunut ilmiö on nyt selvinnyt. Viemäritukoksesta aiheutunut hajuhaitta.
Tenstassa pikku pommi kerrostalon edustalle
Hurja meni jatkuu Järvan ongelma-aluella. Viime yönä jouduttiin evakuoimaan kerrostalo räjähdyksen jälkeen.
Göteborgin sotalapsilla uusi terrorisoinnin kohde – kehitysvammaisten asuntolan asukkaat
Uusruotsalaisista ns. yksintulleista lapsista koostuva miesjoukko on keksinyt uuden harrastuksen, nimittäin kehitysvammaisten nuorten aikuisten kiusaamisen.









