Viime syksynä elettiin kahdessa ruotsalaisessa perheessä jännittäviä hetkiä kun perheiden 11- ja 12-vuotiaat pojat saivat maistaa monikulttuurisuutta. Tapahtuma-aikaan viime vuoden…
Ruotsi
Pohjoismaiden välillä suuria eroja kuluvan vuoden turvapaikanhakijoiden määrissä
Pohjoismaiden välillä on melko suuriakin eroja kuinka paljon maihin on tullut turvapaikanhakijoita kuluvan vuoden aikana. Korona on selvästi vähentänyt tulijoiden…
Tukholmassa iso huumetakavarikko
Tukholmassa on viikonlopun aikana tehty iso huumetakavarikko. Koronaepidemiasta huolimatta tavaraa rullaa maahan entiseen tahtiin. Poliisi takavarikoi 200 kiloa kamaa perjantai-illan…
Kyselyn mukaan 63 % ruotsalaisista haluaa vähemmän tulijoita
Mielipidemittauksen mukaan enemmistö ruotsalaisista haluaisi vähemmän turvapaikanhakijoita. Asia tulee ilmi SVT:n Novuksella teettämässä mielipidekyselyssä. Tuhannelta ihmiseltä kysyttiin ”Pitääkö Ruotsin ottaa…
Islamilainen talousneuvoja: Monet ovat menettäneet kotimaan matkansa koronan takia
Rinkebyssä on sellainen kunnallinen virka kuin kuluttajaneuvoja. Toimea harjoittaa Ismahan Ayranci, joka on palkittu työstään kolmansista maista tulleiden tulijoiden raha-asioiden…
Göteborgin keväinen koulupuukotus selvisi jonkinlaiseksi kostoksi
Maaliskuun lopulla nuorukaisten välillä Göteborgissa tapahtunut surmatyö näyttää paljastuvan jonkinlaiseksi konfliktiksi, joka oli aikuisten tiedossa, mutta siihen ei osattu puuttua…
Tenstassa tulitaistelu, luoteja sisään myös bussiin
Viime yönä oli Tukholman Tenstassa tunnelma taas kuin sotatoimialueella. Tällä kertaa sivullisilla oli kirjaimellisesti henki löyhässä. Nimittäin luoteja viuhui sisälle…
Afgaanien joukkotappelu: kaksi sairaalaan, yksi kylmiöön
Eilen illalla pidettiin Tukholman keskustassa afganistanilainen joukkotappelu, johon osallistui useita kymmeniä afgaaninuorukaisia. Tulos on tällä hetkellä se, että kaksi on…
Kumlassa useita vanhusten ryöstöjä, poliisi kehoittaa vanhuksia varovaisuuteen
Kumlan kaupungissa on tapahtunut kevään ja kesän aikana sen verran paljon katuryöstöjä, että poliisi kehottaa nyt kohderyhmää eli vanhuksia välttämään…
Uimarannalle laitettu laiturin viereen veteen teräviä keppejä pohjaan pystyyn
Örnsköldvikissä on keksitty uusi tapa pelotella ihmisiä. Varsinkin lapsia. Tapa, joka saa monen aikuisenkin kauhistumaan jo ajatuksestakin. Nimittäin joku tai…









