Maanantaina Göteborgissa sattuneen puukotuksen uhriksi joutuneen 12-vuotiaan lapsen henkeä ei voitu enää pelastaa. Poliisi ilmoitti tänään, että lapsi on menehtynyt.…
Ruotsi
Professori: Puolet ruotsalaisista sairastuu huhtikuun aikana
Tukholman yliopiston matemaattisen tilastotieteen professori Tom Britton sanoo, että kuluvan kuun loppussa puolet ruotsalaisista on saanut koronavirustartunnan. SVT:n uutisten artikkelissa…
Valtamedia teki arabien "yskäatakista" sääliartikkelin
Samnytt julkaisi muutama päivä sitten sosiaalisessa mediassa levinneen arabien filmaaman humoristisen ”yskäatakki”-filmin. Arabiaanot saivat filmin julkistamisen jälkeen uhkauksia. Ja se…
Kyllä kansa tietää – Löfvenin suosio kasvaa
Ruotsalaisten mielestä pääministeri Stefan Löfven on hoitanut koronaviruksen aikana kuningaskuntaa siinä määrin hyvin, että sitä on palkittu suosionnousulla. Stefan Löfvenin…
Johtuvatko Lapin lisääntyneet koronatapaukset turisteista vai rajan yli tapahtuvasta työliikenteestä?
Suomen Lapissa epäillään, että Pohjois-Suomen muutaman päivän sisällä lisääntyneet koronavirustartunnat olisivat lähtöjään Ruotsista. Tuojina olisivat Ruotsin puolella työssäkäyvät suomalaiset. Onko…
Ruotsi auttaa kolmansia maita 100 miljoonalla kruunulla extrarahaa
Ruotsi panostaa isolla rahalla koronakriisiin. Maa aikoo rahoittaa YK:n kautta kolmansien maiden valtioita 100 miljoonalla kruunulla virusepidemian estämiseen. Ruotsin avustusministeri…
Päivän video: Afgaaninuorukaisten uhoräppi
Siinäpä reippaat yksintulleet afgaanilapset jollottavat räppiä, jonka sanoma ei jää kellekään epäselväksi. Joukkion nimi on ”AFG grabbar” (grabbar = jäbät).…
Tukholmalaisessa ravintolassa tarjoiltiin räjähtävä coctail
Tukholmassa paukkui taas viime yönä. Ongelmaisella Bredängin asuinalueella viriteltin pommi kerrostalon maatasossa olevaan ravintolaan ja ravintola pärähti päreiksi. Pommihommat alkoivat…
Isä poltti itsensä ja kaksi lastaan autoon
Uppsalassa torstai-iltana sytytetty autopalo on paljastunut avioeron jälkeiseksi tragediaksi. Tapahtumassa perheen isä murhasi kaksi lastaan ja sen jälkeen sytytti autonsa…
Useita autoja poroksi viime yönä
Autopalot jatkuvat Tukholmassa. Viime yönä poltettiin muutama auto Brandenbergissä. Brandenbergissä on ollut useita autopaloja viime viikkojen aikana. Neljättäkymmentä autoa on…