Tukholman seuraava ampujainen tehtiin Tenstassa. Keskellä katua käytiin pistoolitaistelu villin lännen malliin, mutta sihti ei ollut tällä kertaa kohdillaan. Kaksi…
Ruotsin ampumistapaukset
Tällä kertaa ammuttiin Växjössä nuorukainen teholle
Seuraava ampujainen tulee Växjöstä, jossa ammuttiin viime yönä klo 01.00 aikaan 20-vuotiasta nuorukaista. Växjön keskustassa sattuneessa tapahtumassa sivulliset alkoivat soitella…
Blackebergin murhassa hengiltä tunnettu räppärigangsteri
Tukholman sunnuntaisissa ammuskeluissa kahdessa kolmesta käytettiin AK47. Sollentunassa ja Beckombergassa automaatin annettiin laulaa kun Järfällassa ammuttiin pistoolilla. Beckombergan ampumisesta Råckstassa…
Tukholmassa kolme ampumista sunnuntaina, kaksi raatoa
Eillinen sunnuntai oli Tukholmassa kyllä vailla vertaa. Illan mittaan saatiin muutaman tunnin sisällä kolme ampumistapausta, joista kaksi raatoa. Aiemmin mainittiin…
Hurja sunnuntai Tukholmassa, useita sairaalahoitoon ampumisissa ja tappeluissa
Tukholman ympäristössä on taas kaatunut ruskeita nuorukaisia urakalla. Ainakin Järfällassa ja Sollentunassa on paukuteltu. Klo 18.00 jälkeen saatiin hälytystä Sollentunaan…
Vähän taustaa Kööpenhaminan tuplamurhalle
Kööpenhaminassa tapettujen kahden uusruotsalaisen gangsterin vaiheet ja sen ympärillä pyörivät ilmiöt ovat kyllä erittäin mielenkiintoisia. Siinä jotenkin huomaa kuinka omassa…
Hurjanpuoleinen ilta ja yö Ruotsissa – pommeja, autopaloja ja ammuskelua
Poliisilla ja palokunnalla riitti taas eile illan ja yön aikana hommaa. Örebrossa räjäytettiin strippiklubi ja Malmössä poltettiin autoja. Uppsalassa käytiin…
Villiä menoa Västeråsissa viime yönä, yhdelle ampua polviin
Myös Västeråsissa sattuu ja tapahtuu. Parin päivän sisällä on ollut kaksi vakavaa ampumistapausta. Sunnuntai-iltana ammuskeltiin omakotitaloalueella ja viime yönä 25-nuorukainen…
Västeråsissa ampujainen – yksi sairaalaan
Seuraava ampujainen tulee Västeråsista. Kaupungin keskustassa Drottninggatanilla paukutettiin mieheen lippaallinen pistoolin luoteja. Tapahtuma sattui klo 20.00 aikaan keskustan kupeessa Drottninggatanilla.…
Muutama pistoolitaistelu juhannuspäivänä – muuten rauhallista
Ilma oli sakeaa juhannuspäivän iltana ainakin Linköpingin Skäggetorpin ongelmalähiöissä ja Kramforssissa. Ambulanssit ovat saaneet ajaa öljynpaineet kovilla porukkaa sairaalaan. Kramforsissa…