Nykypäivän suurin ongelma lienee – hirvittävä itsekeskeisyys. Tällainen minä-minä-minä-asenne näkyy kaikkialla. Turhantärkeät mitättömät pikkusieluiset ihmiset tuuttaavat eetteriin ja muiden ihmisten…
Etusivu
Ruotsalainen opettaja: Koululaitos vapaassa pudotuksessa
Luin hetki sitten MTV:n artikkelin, jossa kerrottiin joukon teini-ikäisiä tyttöjä pahoinpidelleen 10-vuotiaan tytön. Pahoinpitely alkoi kun 10-vuotias soitettiin paikalle. Sen…
Poikkeustilanne on vienyt ihmisiä nettiin
Monessa paikoissa karanteeneja on jo purettu, mutta vaikutukset verkossa käyttäytymiseen, saattavat säilyä vielä pitkään. Turvavälit ovat jo paikoin unohtuneet ihmisiltä,…
Koronalla ei vaikutusta asuntomurtojen määrään
Pitkin mediakenttää ollaan ilakoitu, että koronan takia esimerkiksi asuntomurrot olisivat vähentyneet. Tälle syyksi on kerrottu se, että rajat ovat olleet…
Taksikuski ajoi väkijoukkoon Borlängessä
Borlängessä etelämaalainen veri kiehahti perjantaiyönä. Nimittäin somalitaustainen taksikuksi ajoi taksillaan väkijoukkoon. Usea ihminen loukkaantui ja kuskia epäillään nyt murhan yrityksestä.…
Systembolagetiin varkausaalto
Varasliiga on löytänyt Systembolagetin systeemeistä jonkun heikon kohdan ja viime viikkojen aikana useisiisn Systembolagetin eli alkoholilikkeen tiloihin on murtauduttu. Varkaat…
SR: ”Ambulanssihenkilökunta rasisteeraa valtavasti”
Ruotsin yleisradioyhtiö Sverigesradio sekä muutama muu media veti aiemmin black lives matter–liikehdinnnän kautta käyntiin oman päivittäisrasismia–kampanjansa ja siinä onkin todistettu…
Nuorisogangsta karkasi vankilomallaan vartijoilta
Ruotsiin saatiin taas jännitystä, kun Rinkebyn kuuluisa pizzamurhaaja Abdirizak Osman päästettiin saatetun vankiloman yhteydessä karkuun. Tapahtumat alkoivat tiistaina kun afrikkalainen…
Julkilausuma – PS: Eduskunta koolle valtioneuvoston tiedonantoa varten
Käynnissä olevat tapahtumat ovat historialliset ja niillä on kauaskantoiset seuraukset niin EU:n liittovaltiokehityksen kuin Suomen talouden kannalta. EU:sta ollaan tekemässä…
Miltä Eurooppa näyttäisi jos nigeriaanot pelastavat Euroopan?
Leikitään ajatuksella, että muutaman kymmenen vuoden kulutta Pohjoismaiden väestö on parantunut siten, että iso osa väestöstä on nigeriaanoja. Oletetaan siihen…









