Lähes kaikissa Euroopan maissa koulut on suljettu koronaviruksen takia, mutta Ruotsissa ei. Useimmat tietävät syyn, mutta nyt asiasta puhutaan jo…
Etusivu
Erilaiset epidemiat kaatavat ihmisiä kuin heinää
Moni ei muista, että suomalaisia, ja yleisesti ihmisiä on kaatunut kuin heinää monissa eri epidemioissa lähihistorian aikana. 1. 1956-1958, aasialainen…
Ranskassa ensimmäiset koronaryöstelyt
Ranskassa monikulttuuriset piirit ovat aloittaneet jo Ryöstelyn. Filminpätkällä pannaan paikkoja paskaksi Lidlissä.
Pakkopalautettavia ei voida palauttaa, päästetty vapaaksi
Turvapaikka-aktivistien kannalta koronavirusepidemia on hyvä asia. Kaikki pakkopalautukset Euroopasta kolmansiin maihin on jäissä. Ruotsi on jopa vapauttanut säilöönottokeskuksista palautusta odottavia…
Lukijan ääni: Jäävätkö suomalaiset koronalle altistuneet kuolemaan maailmalle?
Suomen kansalaisia on satoja ympäri maailmaa ja jäämässä sinne, koska on vähän koronaa ilmassa. Valtion tukema ja puoliksi omistama lentoyhtiö…
PS:n Tavio: Hallitus velkaannuttaa tai kaataa pienyrittämisen
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio pitää hyvänä pääministeri Sanna Marinin hallituksen tarttumista yrittäjien tukemiseen. Tavio katsoo osan toimista oikeiksi, kuten…
Turvapaikanhakijoiden määrä alkukuussa normaalilla tasolla
Ruotsiin on tullut tammi-helmikuun aikana 3 293 omatoimista turvapaikanhakijaa. Määrä on jokseenkin sama kuin 2017-2019 vuosina. Tahti on ollut maaliskuun…
Tukholman uusruotsalaisgangsterien ampujaiset jatkuvat
Toissa päivänä aloitettu sotatila Järvan alueella jatkuu. Eilen illalla samoihin piireihin kuuluneet henkilöt aloittivat uuden tulitaistelun. Tällä kertaa Monosta ei…
Ps:n Junnila vaatii hallitukselta kaksi välitöntä toimenpidettä
Perussuomalaisten kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen Vilhelm Junnila jätti hetki sitten toimenpidealoitteen eduskunnalle, jossa vaatii välittömiä toimia hallitukselta raskaan liikenteen enimmäis- ja…
Voisiko Suomi omaksua Ruotsin mallin rahapelaamisessa – monopolista lisenssijärjestelmään?
Suomessakin Ruotsin rahapelaamisen lainsäädännön siirtymistä vanhanaikaisesta monopolimallista lisenssijärjestelmään on seurattu mielenkiinnolla. Suomessa kehitys ei ole ainakaan vielä yhtä pitkällä, eikä…