Ruotsin kuuluisin autovaras sai pienet nuhteet Tukholman Södertörnin käräjäoikeudelta paettuaan ensin varastamallaan autolla poliisia parhaimmillaan yli 200 km/h:ssa ja ajettuaan…
Ruotsi
Malmössa ampujaiset jatkuvat ja alamaailman bisnekset toimivat kuten ennenkin
Ampujaiset jatkuvat normaalin tapaan. Kevään mittaan jengit ovat kilpailleet koronaviruksen kanssa kumpi kaataa enemmän raatoa. Luultavasti jengit johtavat toistaiseksi. Viimeisin…
Tukholmassa parikymmentä autoa poroksi yön aikana
Ympäri Tukholmaa poltettiin viime yönä taas sellainen määrä autoja, että muutama koronavirus on aivan varmasti saatu kuoliaaksi. Suurin palorypäs oli…
Ruotsi epäilee koulujen sulkemista mellakoivien nuorukaisten pelosta
Lähes kaikissa Euroopan maissa koulut on suljettu koronaviruksen takia, mutta Ruotsissa ei. Useimmat tietävät syyn, mutta nyt asiasta puhutaan jo…
Pakkopalautettavia ei voida palauttaa, päästetty vapaaksi
Turvapaikka-aktivistien kannalta koronavirusepidemia on hyvä asia. Kaikki pakkopalautukset Euroopasta kolmansiin maihin on jäissä. Ruotsi on jopa vapauttanut säilöönottokeskuksista palautusta odottavia…
Turvapaikanhakijoiden määrä alkukuussa normaalilla tasolla
Ruotsiin on tullut tammi-helmikuun aikana 3 293 omatoimista turvapaikanhakijaa. Määrä on jokseenkin sama kuin 2017-2019 vuosina. Tahti on ollut maaliskuun…
Tukholman uusruotsalaisgangsterien ampujaiset jatkuvat
Toissa päivänä aloitettu sotatila Järvan alueella jatkuu. Eilen illalla samoihin piireihin kuuluneet henkilöt aloittivat uuden tulitaistelun. Tällä kertaa Monosta ei…
Tukholman uusruotsalaisilla sotatoimi
Tensta-Hjulstan uusruotsalaiset ovat taas harventaneet rivejään kun Hjulstassa käytiin eilen illalla todellinen sotatoimi. Yksi lautoihin, tällä hetkellä kuusi raudoissa. Sota…
Viktig information: Vårfirandet ställs in – men nya initiativ är på gång
Kära medlemmar, väljare och sympatisörer, med anledning av den rådande coronapandemin har Alternativ för Sveriges partistyrelse enhälligt beslutat att ställa…
Useita autopaloja illan ja yön aikana, tiettävästi ei yhtään Coronaa
Uusruotsalaiset ovat yrittäneet taltuttaa koronavirusta useilla viimepäivinä sytytetyillä autopaloilla. Malmön Rosengårdissa tuikattiin klo 01.00 aikaan muutama auto tuleen autokatoksesa. Useita…